Referenssit

Täältä löydät valikoituja referenssejä toteuttamistamme projekteista.

Ecuras uudisti Someron kirkon äänentoiston

2009 Äänentoistojärjestelmän peruskorjaus

Someron kirkko on rakennettu vuonna 1859. Museovirasto on syystäkin määritellyt sen ympäristöineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi. Ecuras suunnitteli ja toteutti arvokirkon äänentoistojärjestelmän peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2009.

 

Uudessa järjestelmässä säilytettiin myös vanhaa

”Ensin Ecuras tarkasti vanhan äänentoistojärjestelmän ja teki suunnitelman julkista kilpailutusta varten. Suunnitelmassa vanhasta järjestelmästä säilytettiin käyttökelpoiset osat ja loppu uudistettiin”, kertoo Someron seurakunnan talouspäällikkö Seija Hakamäki. Tarjouskilpailussa Ecuras valittiin myös urakan toteuttajaksi edullisimman hinnan perusteella.

 

Ecuras osaa asettua käyttäjien saappaisiin

”Jo suunnittelukäynnillä huomasin, että Ecuraksen asiantuntijat osasivat asettua järjestelmän käyttäjien asemaan. Oli sellainen olo, että he haluavat tehdä juuri meidän kannaltamme parhaan mahdollisen järjestelmän”, Hakamäki kertoo.

 

Suunnitteluvaiheen kokemusten perusteella hän oli tyytyväinen, kun Ecuras tuli valituksi myös urakan toteuttajaksi. ”Koko rakennusvaihe sujui erittäin hyvin. Kaikki työvaiheet etenivät sovitussa aikataulussa, eikä mitään ongelmia ollut.”

 

Helppokäyttöinen äänentoisto hankalaan tilaan

Avoin ja kaikuisa kivikirkko on äänentoiston kannalta haasteellinen tila. Aiemman äänentoistojärjestelmän säätöjen kanssa olikin ollut monesti ongelmia. ”Meillä ei aina ole paikalla omaa vahtimestaria, joka tuntisi tilan sekä puhujat ja osaisi muuttaa säädöt heidän mukaansa. Siksi halusimme järjestelmän, joka takaa hyvän äänenlaadun olipa käyttäjä kuka tahansa”, Hakamäki kertoo.

 

"Olen suositellut Ecurasta myös muualle"

Kirkot ovat kävijöilleen hyvin henkilökohtaisia paikkoja, joissa suvaitaan kaikenlaisia virheitä huonosti. Samasta syystä käyttäjät antavat herkästi myös palautetta. Hakamäen mukaan Ecuras on reagoinut palautteeseen hienosti: ”Kun saimme valituksia kaikuisuudesta, Ecuras kävi korjaamassa kaiuttimien suuntauksia ja parantamassa säätöjä. Olemme siis saaneet järjestelmän lisäksi hyvää palvelua.”

 

”Voin suositella Ecurasta kaikkialle, missä haasteelliseen tilaan halutaan saada toimiva äänentoisto – ja olen suositellutkin.”